Kansallinen AV-instituutti

KAVI TAMPERE SYKSY 2020
Esitykset maanantaisin klo 18.45
Pääsyliput 6€ vain Niagaran kassalta esityspäivinä klo 16.00 alkaen.
Elokuvakopiot: KAVI 35mm ellei toisin mainita

Tekstitys: suomi/ruotsi

 

21.9. Francis Ford Coppola: OUTSIDERS (USA 1983) -K16- 92 min
28.9. Ida Lupino: HARMIA ENKELEISTÄ (The Trouble With Angels, USA 1964) -K16- 109 min
5.10. Peter Jackson: AIVOKUOLLUT (Braindead, Uusi-Seelanti 1992) -K18- 104 min
12.10. Federico Fellini: AMARCORD (Italia 1973) -K16- 113 min
19.10. Dieterle: NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA (The Hunchback Of Notre Dame, USA 1939) -K16- 113 min
26.10. Joel Coen, Ethan Coen: BARTON FINK (USA 1991) -K16- 117 min
2.11. Ed Hunt: PIENET PAHOLAISET (Bloody Birthday, USA 1980) -K16- 82 min
9.11. Jacques Tati: RIEMULOMA RIVIERALLA (Les Vacances de Monsieur Hulot, Ranska 1953) -S- 96 min
16.11. Adrian Lyne Lyne: FLASHDANCE (USA 1983) -K12- 95 min
23.11. Antonioni Colantuoni: TÄMÄ ON SUOMI - MAA VAILLA SYNTIÄ (Dove non è peccato, Italia 1970) -K7- 89 min (KAVI DCP)
30.11. David Cronenberg: EROTTAMATTOMAT (Dead Ringers, Kanada 1988) -K16- 115 min
7.12. Yasujirô Ozu: TOKYO STORY (Tokyo monogarari, Japani 1953) -S- 135 min

Outsiders - Kolmen jengi

Outsiders - Kolmen jengi

Outsiders

  • Sallittu kaikenikäisille

Tässä 1960-luvun tarinassa Coppolan tyylillinen ja temaattinen viitekehys on enemmän 1950-luvun puolella: Outsiders on lähempänä Nuoren kapinallisen (1955) kuin Svengijengin (1973) maailmaa, eikä varmaankaan sattumalta. Coppola liputtaa klassisen elokuvan puolesta, hänen lähestymistavassaan on samaa yksinkertaisuutta ja tunteikkuutta. Hän tarjoaa tyylitellyn todellisuuden verenpunaisine auringonlaskuineen ja taivasta vasten piirtyvine silhuetteineen. Hänen kuvaamassaan maailmassa on kovuutta, julmuutta, sokeutta, itsetuhoa, mutta myös ystävyyttä, elämäniloa ja herkkyyttä perustuntemuksille. Tunteellisuuden ja hienoisen opettavaisuuden hän vaimentaa ja tasapainottaa toiminnalla, huumorilla ja siivoamattomalla kielenkäytöllä.

Harmia enkeleistä

Harmia enkeleistä

The Trouble with Angels

  • Sallittu kaikenikäisille

Ida Lupinon Harmia enkeleistä on komedia, jonka tapahtumapaikkana on katolinen tyttökoulu. Elokuvalle tehtiin jatko-osa Where Angels Go, Trouble Follows vuonna 1968.

Harmia enkeleistä perustui vuonna 1962 ilmestyneeseen romaaniin ”Life With Mother Superior”, jonka kirjoitti katolisen tyttökoulun 1930-luvun Chicagossa käynyt Jane Trahey. Trahey käytti hahmojen perustana omia koulututtaviaan, vaikka muunteli romaanikirjailijan tapaan sopivaksi katsomiaan yksityiskohtia.

Aivokuollut

Aivokuollut

Braindead

  • Sallittu kaikenikäisille

Näytös on loppuunmyyty!
 

Bad Tasten (1988) ja Meet the Feeblesin (1989) vilauteltua jo Jacksonin taitoja virtuoosimaisena splatter-kohtauksien ideoijana ja toteuttajana hän ryhtyi viimein 1990-luvun alussa työstämään kaikkien aikojen splatter-elokuvaa, jonka piti ylittää verimäärissä ja hauskuudessa kaikki siihenastinen. Verimäärissä onnistuttiinkin, ja hauskaakin kyllä riittää, mutta splatter-elokuvan Braindead hetkellisesti kutakuinkin tappoi, sillä kuinka tällaisen valtavan verilöylyn jälkeen mikään enää olisi voinut tuntua miltään?
    Eletään kultaista 1950-lukua Uuden-Seelannin eristetyssä, pittoreskissa onnelassa. Timothy Balmen näyttelemä Lionel on jokseenkin täydellisesti äitinsä (Elizabeth Moody) komennossa edelleen elävä aikamiespoika. Äidin yksinvalta nuorenmiehen elämässä kokee kuitenkin ensimmäiset rakoilunsa, kun lähikaupan myyjätär Paquita (Diana Peñalver) kiinnostuu tästä romanttisessa mielessä, ja kiinnostuksen ollessa vielä molemminpuolista tie näyttää avoimelta kohti auvoista romanssia ja Lionelille ehkä sitä tietä myös aitoa aikuiseksi kasvamista.

Amarcord

Amarcord

Fellini Amarcord

  • Sallittu kaikenikäisille

Kolme neljäsosaa Fellinin tuotannosta voisi olla nimeltään ”Amarcord”, mikä tekijän mielessä merkitsee enemmänkin "muistatko?" tai "olipa kerran" kuin liian kirjaimellista ja rajoittavaa käännöstä "muistan". Olipa kerran varietee (Varieteen valot) olipa kerran näyttelijäseurue, olipa kerran vetelehtijöitä ja huijareita, olipa kerran pari kiertävää esiintyjää (Tie), olipa kerran lehtimies joka tuli maaseudulta Roomaan (Ihana elämä) jne. Amarcord on ensimmäinen luku Fellinin omaelämäkerrallisessa tarinassa lapsuudestaan ja sukupolvestaan. Pitkän aikaa Fellini oli luvannut itselleen tehdä tästä aiheesta elokuvan joka olisi pikareski, hilpeä ja täynnä seikkailua. Toipuessaan sairaudestaan vuonna 1966 hän kirjoitti kokoelman muistelmia otsikolla "Minun Riminini", joka oli Amarcordin ensimmäinen luonnos. Manattuaan esiin elämän ja kuoleman arvoitukset elokuvissa Satyricon, Klovnit ja Rooma, Fellini pystyi palaamaan lapsuuteensa entistä viisaampana ja kypsempänä.

Notre Damen kellonsoittaja

Notre Damen kellonsoittaja

Ringaren i Notre Dame

  • Sallittu kaikenikäisille

Ennen Dieterlen elokuvaa Victor Hugon romaani oli filmattu jo ainakin viidesti: Hugon henkiin loihtima keskiajan mielikuvitusmaailma tehokkaine avainkohtauksineen ja värikkäine henkilöhahmoineen oli koettu otolliseksi elokuva-aineistoksi. Romanttisesti väritetty todellisuus ja epätavalliset henkilöt miltei vaativat kuvallis-plastista hahmoa. Eri asia on, voiko tällainen filmatisointi tehdä oikeutta alkuteoksen syvemmille tarkoituksille nostaessaan etualalle sen tehokkaimmat, kammottavimmat tai sentimentaaliset piirteet. Hugo kirjoitti teoksensa, esikoisromaaninsa, heinäkuun vallankumouksen aikana; keskiaikaan kohdistuvan romanttisen haaveilun ja mystisen aineksen rinnalla romaanissa kulkee myös selkeä realistinen juonne sekä tulevan intohimoisen tasavaltalaisen ja sosialistin myötätunto köyhiä ja sorrettuja kohtaan.

Barton Fink

Barton Fink

  • Sallittu kaikenikäisille

Barton Fink on lahjakas ja menestynyt newyorkilainen näytelmäkirjailija, joka päättää lähteä Hollywoodiin kirjoittamaan suurta draamaa, "jokamiestä" ylistäviä käsikirjoituksia. Unelmat törmäävät karulla tavalla todellisuuteen, kun hän saakin tehtäväkseen kirjoittaa painielokuva (!) aikansa suursuosikille Wallace Beerylle. Fink asettuu aavemaiseen hotelliin, jonka muut asukkaat pysyttelevät visusti näkymättömissä. Kirjoittaminen ei suju, vaan Fink ajautuu täydelliseen umpikujaan. Ainoa henkilö, johon hän saa yhteyden on isokokoinen ja kovaääninen vakuutusasiamies Charlie Meadows, joka toistuvasti tunkeutuu Finkin huoneeseen juomaan viskiä ja kertomaan tarinoita. Vaikka Meadows on Finkin peräänkuuluttama "jokamies", Fink ei osaa kuunnella tätä, vaan sulkee maailman ulkopuolelleen vaipuen yhä syvemmälle luomisensa epätoivoisuuteen. Myöhemmin käy ilmi, että Meadows on todennäköisesti myös sarjamurhaaja Karl Mundt, joka jättää jälkeensä silvottuja ruumiita, joista päät on leikattu irti. Barton Finkin painajainen sen kun syvenee.

Pienet paholaiset

Pienet paholaiset

Bloody Birthday

  • Sallittu kaikenikäisille

Videovuokraamoihin Pienet paholaiset -nimellä rantautunut Bloody Birthday tapahtuu John Carpenterin Halloween – Naamioiden yön (1978) esikaupunkimaisemia muistuttavassa miljöössä ja rakentuu samassa hengessä lähestyvän juhlapäivän ympärille. Mutta siinä missä Halloweenin murhaaja Michael Myers on isoksi kasvanut sosiopaattilapsi, Bloody Birthday tarjoilee aikuisille suunnattua tenavakauhua katkeraan loppuun asti. Tunnekylmät tappajalapset ovat julmien naisten lailla populaarikulttuurin näennäinen tabuaihe, jota voidaan toisinaan tarjoilla uutena sensaationa, vaikka edeltäjiä on helppo löytää kirjallisuus- ja elokuvahistoriasta. Pienten paholaisten todennäköisiä esikuvia ovat pikkutyttötrilleri Vaarallista kylvöä (The Bad Seed, 1956) ja lapsilauma-aiheisen kauhun perusteos, brittiläinen tieteispainajainen Kirottu kylä (Village of the Damned, 1960).

Riemuloma Rivieralla

Riemuloma Rivieralla

  • Sallittu kaikenikäisille

Jacques Tatin toisen elokuvan tapahtumapaikka on lomahotelli pienessä merenrantakaupungissa: vieraat ovat aivan tavallisia, liikemiehiä ja vanhahkoja pariskuntia, bridgen pelaajia ja nuoria tyttöjä, jotka kaikki käyttäytyvät niin kuin hotellissa käyttäydytään. Lomanpilaaja on herra Hulot, vertauskuva kaikelle odottamattomalle. Hän yrittää järkkymättömästi seurata muiden vieraiden steriiliä kaavaa, mutta muutamissa olennaisissa kohdissa hän aina onnistuu poikkeamaan siitä. Tatin maailmassa on kollektiiviset ääriviivat: toisaalla ovat hotellin ihmiset, jotka esittäytyvät nopeissa koomisissa sketseissä, toisaalla Hulot, joka ponnahtaa esiin mitä odottamattomimpina hetkinä tähän järjestäytyneeseen maailmaan ja jonka käytös viattomista ja avuttomista piirteistään huolimatta muistuttaa ammattimaisen piirileikin rikkojan esiintymistä. Ei ole vaikea huomata Tatin strategiaa: jos Hulot on taipuvainen noudattamaan kaavaa, jonka vaatimuksia hän ei pysty täyttämään, syntyy näistä poikkeamista komediaa ja nämä poikkeamat taas saattavat ympäröivän maailman naurettavaan valoon. Se, miksi nauramme Hulotille, johtuu siitä, että hän Chaplinin lailla on koominen sankari, jonka suhde ympäristöön on kuin saavutettujen voittojen luettelo. Vieraat siis ovat naurettavia, ja heijastaessaan heidän pinttyneitä piirteitään Hulot tekee heistä karikatyyrejä heidän oman käytöksensä perusteella.

Flashdance

Flashdance

  • Sallittu kaikenikäisille

Flashdance oli esimerkki siitä, miten vahva markkinointiväline MTV:stä oli tullut rock-elokuvalle. “Pelkäksi kimmellykseksi”, “tyhjäpäiseksi” ja “epäelokuvaksi” määritelty Flashdance tuomittiin lähes yksimielisesti kriitikkojen toimesta. Suullinen tieto ja videot herättivät mielenkiinnon teokseen, joka sai nopeasti ilmiömäisen menestyksen. Flashdance oli ensimmäinen elokuva, jonka läpimurto perustui olennaisesti musiikkivideoihin (Irene Caran Flashdance... What A Feeling ja Michael Seinbellon Maniac) MTV:n avulla Paramount osui kohdemarkkinoinnissa yleisöönsä kuin haulikolla maaliin.

Juoni on ohut Rocky-tyyppinen fantasia, Tuhkimo-tarina Alex Owensin (Jennifer Beals) muodonmuutoksesta tehdastyöläisestä ballerinaksi arvostetussa Pittsburghin konservatoriossa. Alex ottaa vaikutteita niin breakdance-tanssijoista kuin liikennepoliisien rytmeistäkin. Lähiöbaarin lava on hänen sähköisten, eroottisten esitystensä näyttämö. Strobovalaistu tanssi abstraktissa ruutukuviohuoneessa on antologiaklassikko. Musiikki on aikansa raskaasti tuotettua diskoa. Kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen Flashdance on mahdollista nähdä laajemmassa perspektiivissä. Pikaleikkausjaksojen ohella siinä on mietteliäitä, melankolisia jaksoja. Tanssikohtausten glamourin vastapainona ovat muun kuvauksen tummat, murretut sävyt. Jennifer Bealsin osasuoritus on säilyttänyt raikkautensa: hän on itsenäinen nainen, kamppailija ja selviytyjä, miessuhteissaan oma-aloitteinen. Flashdance on ristiriitainen elokuva, joka sisältää perinteisiä, moderneja ja postmoderneja kerroksia.

Tämä on Suomi - Maa vailla syntiä

Tämä on Suomi - Maa vailla syntiä

Dove non è peccato

  • Sallittu kaikenikäisille

Luigi Scattinin Svezia, inferno e paradiso (1968) osoitti, että ruotsalaisessa kulttuurissa riitti aineksia omaan yhden valtion mondoelokuvaan. Valttikortteihin kuului Piero Umilianin melodinen jazzmusiikki, ja pirteä Mah Nà Mah Nà -laulu jäi elämään omaa elämäänsä tv-komedioiden ja lastenohjelmien kestohittinä. Vuonna 1969 valmistui Sergio Martinon ohjausdebyytti Synnin palkka eli Mille peccati... nessuna virtù (”Tuhat syntiä… Ei yhtään hyvettä”). Tekaistujen tilanteiden putki sisältää saunapainotteisen Suomi-osion, mutta taustalla vilahtava Ruotsin lipuilla koristeltu joulukuusi todistaa, että tämäkin jakso on filmattu länsinaapurissa.
    Toinen esikoisohjaus, pientä Turris Film -yhtiötä johtaneen Antonio Colantuonin Dove non è peccato (”Siellä se ei ole syntiä”) on kokonaan Suomelle omistettu katselmus, joka veti Mondo-Euroopan itärajan Karjalaan. Mies- ja naispuolisen selostajan kommentoima kavalkadi alkaa jäänmurtajista, hylkeenpyynnistä ja castrazióneen huipentuvasta “pakollisesta” porokohtauksesta, jota säestää Piero Umilianin säveltämä western-henkinen trumpettisoolo. Säveltäjä Umiliani ja opiskelijoiden kostea vappujuhlinta ovat Colantuonin teoksen ja Svezia, inferno e paradison yhteisiä nimittäjiä.
    Suurin osa materiaalista on filmattu vuoden 1969 Suomessa. Colantuonin kohtauksia täydentävät valitut suomalaiset arkistofilmit. Kokonaisuus kuuluu paheksutun lajinsa asialliseen laitaan eikä panosta räikeisiin vääristelyihin tai raadolliseen hyväksikäyttöön. Sensaatiohakuisia sävyjä ei kaihdeta, mutta metsäteollisuuden, urheilun, saunakulttuurin, sotahistorian ja ankaran luonnon teemat eivät juuri poikkea siitä asialistasta, jolla virallinen Suomi on halunnut profiloitua maailmalla.

Erottamattomat

Erottamattomat

  • Sallittu kaikenikäisille

Amerikkalaisen viihteen uusia trendejä enteillen David Cronenberg on Erottomattomissa luopunut melkein kokonaan väkivaltaisista tehostekeinoistaan, mutta pysynyt silti uskollisena läpi tuotantonsa kulkeville teemoille. Jälleen kerran kysymys on ihmisen biologiseen olemukseen kätkeytyvistä peloista ja traumoista. Cronenbergia kiehtoo, mitä ihmisruumiin kätköissä tapahtuu, "se mikä ei suostu kuolemaan". Elokuva seuraa identtisinä kaksosina syntyneiden veljesten vaiheita alkaen siitä, kun he pikkupoikina pohtivat seksin salaisuuksia ja leikkivät nukellaan lääkäriä. Aikuisina heistä tulee maineikkaita gynekologeja, jotka jakavat keskenään niin ammatillisen menestyksen kuin yksityiselämäänsä. Täysin toistensa peilikuvina he pystyvät vaihtamaan henkilöllisyyksiään miten tohtivat huvitellessaan naispotilaittensa kanssa. Mielen ja ruumiin ristiriita esitetään kirjaimellisesti fyysisessä muodossa tarinan tutkiessa kahteen ruumiiseen jakautunutta sielua – ikuisesti yksi olevainen ikuisesti fyysisesti kahtia jakautuneena.

Tokyo Story

Tokyo Story

  • Sallittu kaikenikäisille

Ozu on elokuvan suuria realisteja: niin suuri että hänen keskeisin filosofiansa, luova vimmansa, on tapahtumien kestossa, otteessa materiaaliin, kuviin ja ääniin. Andersonin ja Richien mukaan ”Ozun henkilöt ja hänen oma temponsa ovat täydellisessä synkroniassa hänen luomansa aikajärjestelmän kanssa. Hänen aikansa vastaa todellisuutta. Se on psykologista aikaa, ja kellonajalla ei niin muodoin ole mitään merkitystä”. Mitä pitää sisällään Ozun kuuluisa ”hiljaisuuden maailma” esim. hänen kuuluisimmassa teoksessaan Tokyo Monogatari?

Vanha aviopari on tullut vierailulle tahoilleen avioituneiden lastensa luokse. Matka on pettymys, sillä lasten elämä on kehittynyt omia teitään, eikä kukaan heistä välitä osoittaa perinteistä kiitollisuutta ohi pintaystävällisyyden; ainoa todellista ystävällisyyttä osoittava ihminen on sodassa kahdeksan vuotta aiemmin kaatuneen pojan leski, jonka pelastuminen tuntuu johtuva täydellisestä omistautumisesta muistolle. Paluumatkalla vanha äiti sairastuu ja kuolee; suku kohtaa hautajaisissa.

Näytä ostoskori