Kansallinen AV-instituutti
KAVI TAMPERE SYKSY 2025
OHJELMISTO:
22.9. Sergei Eisenstein: PANSSARILAIVA POTEMKIN (Bronenosets Potjomkin, Neuvostoliitto 1925) -K12- 65 min
29.9. Jack Hill: STILETTIGILTSIT (Switchblade Sisters, Yhdysvallat 1975) -K18- 89 min, ei tekstitystä
6.10. Robert Longo: JOHNNY MNEMONIC - KUOLEMAN KURIIRI (Johnny Mnemonic, Yhdysvallat/Kanada/Japani 1995) -K16- 96 min
13.10. Erkko Kivikoski: YÖ MEREN RANNALLA (Suomi 1981) -K7- 84 min
20.10. Ivan Dixon: ÄLÄ KAIVA VERTA NENÄSTÄSI (Trouble Man, Yhdysvallat 1972) -K16- 100 min
27.10. Tommy Lee Wallace: KAUHUN YÖ 2 (Fright Night Part II, Yhdysvallat 1988) -K16- 104 min
3.11. Jean-Baptiste Rossi: NUNNAN RAKKAUSTARINA (Les mal partis, Ranska 1976) -K16- 117 min
10.11. Larry Clark: KIDS - TÄMÄN PÄIVÄN LAPSIA (Kids, Yhdysvallat 1995) -K16- 90 min
17.11. Alberto De Martino: KUOLEMAN NEUVONANTAJA (Consigliori, II, Italia/Espanja 1973) -K16- 103 min
24.11. Jim Jarmusch: DEAD MAN (Yhdysvallat, Saksa 1995) -K16- 121 min
1.12. Albert Pyun: NEMESIS (Yhdysvallat 1993) -K16- 96 min, ei tekstitystä
8.12. Ingmar Bergman: TALVEN VALOA (Nattvardsgästerna, Ruotsi 1963) -K16- 81 min
Pääsyliput: aikuiset 8€, lapset 5€
Esitysaika: Maanantaisin klo 18.30
Lipunmyynti Niagaran kassalta ja Niagaran nettisivuilta näytöstä edeltävän viikon tiistaista alkaen.
Oikeus ohjelmamuutoksiin pidätetään.
Elokuvakopiot: KAVI 35 mm, tekstitys suomi/ruotsi (ellei toisin mainita)
Huom: Esitysteknisistä syistä useimmissa Niagaran KAVI 35mm -näytöksissä on 15-18 min välein lyhyt (n. 20 sek) katkos!

Panssarilaiva Potemkin
Bronenosets Potjomkin, Neuvostoliitto 1925 • Aleksandr Antonov, Vladimir Barski, Grigori Aleksandrov • Krjukov-versio • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K12 • 65 min
Suuri synteesi sanan vaativassa mielessä on Eisensteinin Panssarilaiva Potjomkin -teos, joka saavutti valtaisan menestyksen Berliinissä, Lontoossa, Amsterdamissa, New Yorkissa ja joka merkitsi enemmän kuin mikään muu teos nuoren neuvostotaiteen manifestia. Teoksen lähtökohtana oli vuoden 1905 vallankumous, josta 27-vuotias Eisenstein kirjoitti laajan käsikirjoituksen erään veteraanin kanssa. Lopulta päädyttiin kuvaamaan vain yksi suunnitelluista episodeista – johon kuitenkin epäilyksettä tihentyvät luovalla tavalla laajemmankin alkuperäissuunnitelman ulottuvuudet.
Joukot ovat tämänkin elokuvan varsinaisia sankareita; yksityiset henkilöhahmot on valittu huolellisesti tyypillisyytensä perusteella, jolloin tyyppi voidaan nähdä yhdyssiteenä yksilön ja yhteisön välillä, edustavana luokkanäkökohtien tiivistymänä fysiologisissa piirteissä. Suurten arkkitehtonisten tihentymien – panssarilaiva, kaupunki, portaat – lailla yksityiset esineet ovat räjähdyspisteeseen asti panostettuja. Kun laivan lääkäri nakataan yli laidan, hänen silmälasinsa – joilla hän on kieltäytynyt näkemästä lihan laatua – jäävät roikkumaan köysiin ja ilmentävät koko tsaarin virkamieskunnan nöyristelevää ja vastavallankumouksellista toimintaa ja olemusta. Kuvat sotilassaappaista Odessan portaiden jyrkkää geometriaa vasten ilmentävät iskun tavoin sitä ihmissuhteiden esineistymistä, johon kapitalismi on teurastukseen ryhtyvän kansalaisryhmänsä ajanut.

Stilettigiltsit
Switchblade Sisters
Switchblade Sisters, Yhdysvallat 1975 • Robbie Lee, Joanne Nail, Monica Gayle • 35 mm • ei tekstitystä • K18 • 89 min

Johnny Mnemonic - kuoleman kuriiri
Johnny Mnemonic, Yhdysvallat/Kanada/Japani 1995 • Keanu Reeves, Dolph Lundgren, Takeshi Kitano, Ice T • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 103 min

Yö meren rannalla
Natt vid havet, Suomi 1981 • Pertti Palo, Sirkku Grahn, Pauli Virtanen, Eeva Eloranta, Mauri Heikkilä • KAVI 35 mm • K7 • 84 min
Yö meren rannalla on yhden illan ja yön puitteisiin ajoitettu, merenrantahuvilaan sijoitettu draama keski-iän kriisestä, elämän valheista ja pettymyksistä, sukupolvien kitkoista, asenteiden ja arvojen yhteentörmäyksistä. Kivikoski ei varmaan ole ollut tietämätön siitä, että hänen lavastamaansa näytelmää porvarillisen julkisivun repeämisestä tullaan vertaamaan niin Albeen "Virginia Woolfiin" kuin Manerin "Uudenvuoden yöhön". Tutut asetelmat ja monesti käsitellyt ongelmat Kivikoski kuitenkin onnistuu kääntämään edukseen.
Jo vanhastaan Kivikosken vahvaa aluetta on ollut arjen yksityiskohtien ja tunnelmien, puheen ja hiljaisuuden tarkkailu sekä uskottavien ihmiskuvien luominen. Yö meren rannalla rakentuu pitkälle näyttelijäsuoritusten ja vuoropuhelun varaan. Ne kantavat tyydyttävästi, mutta vähemmän tärkeinä tekijöinä ei toisaalta sovi pitää kuvallista ilmaisua ja niitä keinoja, joilla tunnelmaa vuorokauden aikojen vaihtuvien valojen osuutta draaman muotoutumisessa.

Älä kaiva verta nenästäsi
Trouble Man
Trouble Man, Yhdysvallat 1972 • Robert Hooks, Paul Winfield, Ralph Waite • musiikki Marvin Gaye • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 100 min
Otaksuttavasti mustat supertähti-superuros-elokuvat alkavat harventua ennemmin tai myöhemmin, mutta niillä on vielä matkaa kuljettavanaan niin kauan kuin niistä on yhtä paljon hupia kuin elokuvasta Älä kaiva verta nenästäsi.
Tietenkään ei ole mitään coolimpaa kuin mustat kaikkein cooleimmillaan. Oli kyseessä slangi, vapautusliike, vinoilu tai musiikki – kaikki tärkeimmin merkityksellisiä asioita mielikuvan tavoittelussa suunniltaan menneessä yhteiskunnassa – suuri osa siitä, mikä on muodikasta nuorten ja ajanmukaisten keskuudessa juontaa juurensa getosta. Ja jos mustat ovat cooleja, kuka voisi olla coolimpi kuin coolein musta? Ei James Bond, kultaseni. Viime vuonna se oli John Shaft. Nyt meillä on Trouble Man, rotuveljille ”T”, Screen Actors Guildille Robert Hooks. Bobby Hooks, joka aiemmin esiintyi TV:n NYPD:ssä ja perusti arvovaltaisen Negro Ensemble Companyn, on nyt kova jätkä Veli Ivan Dixonin ohjauksessa. Tarjolla on kivutonta teurastusta, viatonta väkivaltaa, vaatteita, rahaa, autoja ja naisia, kovempi kuin kovin ja karskimpi kuin karskein – jokamiehen fantasioita riippumatta rodusta, uskonnosta tai väristä.
Elokuvan juoni on kyllin yksinkertainen: mustien jengisotia, kaksinaamaisuutta, valtavia summia rahaa, toimintaa, jännitystä ja tietysti tyhmiä valkoisia poliiseja. Loppuratkaisu? Tarvitseeko selittää?

Kauhun yö 2
Fright Night Part II, Yhdysvallat 1988 • Roddy McDowall, William Ragsdale • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 104 min

Nunnan rakkaustarina
Les mal partis, Ranska 1976 • France Dougnac, Oliver Jallageas, Marie Dubois, Jean Geven • Japrisot’n oman romaanin (1950) pohjalta • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 117 min

Kids - tämän päivän lapsia
Kids, Yhdysvallat 1995 • Leo Fitzpatrick, Justin Pierce, Chloë Sevigny, Rosario Dawson • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 90 min
Kids – tämän päivän lapsia (1995) oli ensimmäinen elokuvaohjaus tuolloin jo yli viisikymppiselle provokaattorille Larry Clarkille. Ennen Kidsiä Clark oli ohjannut musiikkivideon Chris Isaakille ja kerännyt mainetta valokuvaajana. Clarkin kirjana julkaistu valokuvakokoelma Tulsa toimi innoittajana mm. New Hollywood -sukupolven ohjaajatähdille Martin Scorseselle ja Paul Schraderille. Clarkin tuotannon vakioaiheet kuten vapaamielistä seksiä ja päihteiden väärinkäyttöä harrastavat nuoret ja erilaiset alakulttuurit olivat jo vahvasti esillä hänen varhaisissa valokuvatöissään.
Kids seuraa joukkoa hedonistisia teinejä 1990-luvun New Yorkissa AIDS-epidemian ollessa pahimmillaan. Tarinan keskiössä nähdään kaverukset Telly (Leo Fitzpatrick) ja Casper (Justin Pierce), joiden elämässä ei ole muuta sisältöä kuin skeittaus, seksi ja päihteet. Jennie (Chloë Sevigny) on hiljattain menettänyt neitsyytensä Tellylle ja saa tietää olevansa HIV-positiivinen. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhden vuorokauden ajalle, kun Jennie yrittää tavoittaa Tellya ja kertoa tälle tartunnasta.

Kuoleman neuvonantaja
Consigliori, II, Italia/Espanja 1973 • Martin Balsam, Tomas Milian, Francisco Rabal • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • K16 • 103 min

Dead Man
Dead Man, Yhdysvallat, Saksa 1995 • Johnny Depp, Gary Farmer, John Hurt, John North, Robert Mitchum • KAVI 35 mm • suom. tekstit • K16 • 121 min
Jim Jarmuschin Dead Man on hätkähdyttävä mustavalkoinen lännenelokuva. Äskettäin orvoksi jäänyt kirjanpitäjä nimeltä William Blake (Johnny Depp) matkustaa junalla Clevelandista metallitehtaaseen, joka sijaitsee kaupungissa nimeltä Machine. Hän torkahtelee ja herää matkatoverien ampuessa ikkunasta puhveleita. Sellaista sattui 1870-luvulla, kun hallituksen tavoitteena oli nujertaa intiaanit tuhoamalla heidän elinkeinonsa.
Dead Man on sukua Jarmuschin road-elokuville ja elokuville, joissa on muukalaisen näkökulma. Merkittävää kyllä "muukalainen" on nyt Nobody, alkuperäinen amerikkalainen. Dead Man on harvoja elokuvia, jotka kyseenalaistavat lännenelokuvan perusteet. Näkemys on muutenkin synkempi ja pelottavampi kuin Jarmuschin edellisissä elokuvissa. Vaikka se sijoittuu 1800-luvulle, se kommentoi myös 1990-luvun Amerikkaa. Ohjaaja on tutkinut aikakautta huolella, ja hänen tulkinnassaan on kuin onkin sukua runoilija William Blaken apokalyptisille näyille. Hylätessään vallitsevat väkivallan kuvauksen keinot hän mietiskelee mieluummin kuoleman suhdetta luontoon. Runollisessa avainkohtauksessa eksynyt Blake painautuu kuolleen peuranvasan viereen.
Improvisoidun minimalistisen musiikin on luonut Neil Young. Robby Müllerin upeaa mustavalkokuvausta rytmittävät himmennykset ja pimennykset. Jarmusch on sanonut, että elokuvan outo, hidas rytmi on Mizoguchin ja Kurosawan innoittamaa. Se tarjoaa ryppään metaforia: elämä on matka (Blaken vaelluksesta tulee tahattomasti henkinen etsintäretki), valkoinen mies on kuollut mies, runous on jotakin mitä valkoinen Amerikka ei tunne eikä voi ymmärtää.

Nemesis
Nemesis, Yhdysvallat 1993 • Oliver Gruner, Tim Thomerson, Marjorie Monaghan, Merle Kennedy • KAVI 35 mm • ei tekstitystä • K16 • 96 min

Talven valoa
Nattvardsgästerna, Ruotsi 1963 • Ingrid Thulin, Gunnar Björnstrand, Max von Sydow, Gunnel Linblom • KAVI 35 mm • suom. tekstit • K16 • 81 min
"Tein tämän elokuva, koska todella halusin, ja tein sen ilman mitään myönnytyksiä yleisölle. Tiedän, että se on vaikea elokuva, mutta luullakseni tavoitin hitusen siitä totuudesta, joka liittyy siihen henkiseen kriisiin, jota vuosia olen yrittänyt kuvata." Bergmanin lähestymistavan tinkimättömyyttä ja rohkeutta kuvastaa tavallaan jakso, jossa Ingrid Thulin lukee kirjeensä suoraan kameralle, lähikuvassa yli kuuden minuutin ajan, ainoana sivuhyppynä kuva, jossa hän repii siteet käsistään kirkossa ja paljastaa rohtumansa. Katsoja ei voi paeta kirjeen sisältöä, Bergman kieltäytyy turvautumasta tavanomaisen tuudittavaan kuvien virtaan.
Talven valoa on syvästi henkilökohtainen elokuva. Se on kestoltaan varsin lyhyt ja tarina kattaa noin neljän tunnin ajanjakson muutamien henkilöiden elämässä. Rikkomatta kerronnan tiukkaa ykseyttä, nostamatta esiin mitään, mikä ei kasva elimellisesti itse draamasta Bergman onnistuu välittämään kenties olennaisen piirteen länsimaisen kulttuurin sisäisestä liikkeestä viimeisen sadan vuoden aikana: liikkeen pois uskonnollisesta oikeaoppisuudesta, Jumalan hiljaisuuden (tai ei-olemassaolon) löytymisen, matkan kohti eräänlaista hapuilevaa eksistentialismia. Talven valoa on kaukana Seitsemännen sinetin ylevämielisistä, mutta teennäisistä eleistä, siinä ei ole mitään pittoreskia, mitään epäorgaanista, mitään epäilyttävää.