Elokuvakerho Monroe

Elokuvakerho Monroen näytökset jatkuvat

Vuodesta 1968 Elokuvakerho Monroe on kerännyt siipiensä alle elokuvista innostuneita ihmisiä. Jos haluat vaikuttaa tamperelaiseen elokuvatarjontaan, tai ehkäpä vain löytää keskusteluseuraa elokuviin ja kulttuuriin liittyen, on Elokuvakerho Monroe sinua varten. Ulospäin toimintamme kajastaa elokuvanäytösten ja tapahtumien muodossa. Iso osa toimintaamme keskittyy Elokuvateatteri Niagaran ympärille, sillä lähes poikkeuksetta järjestämme elokuvanäytöksemme Niagarassa yhteistyössä Pirkanmaan elokuvakeskuksen (PEK) kanssa. 

Näytösten järjestäminen on toimintamme keskiössä. Kaikkien suomalaisten elokuvakerhojen harmiksi näytöstoiminnan järjestäminen on muuttunut alati hankalammaksi vuosi vuodelta: elokuvien vuokrat ja tekijänoikeudet eivät ole ilmaisia, ja läheskään aina haluttua elokuvaa ei ole saatavilla. Kaikesta tästä huolimatta olemme kyenneet tuomaan kankaille tasokkaita elokuvia vuodesta toiseen. Suomessa elokuvia voi ”vuokrata” elokuvateatterikäyttöön niin maahantuojilta kuin Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista eli Kavista. Kavi on museo, jonne on säilötty lähes kaikki elokuvat, joita Suomessa on valkokankaalle tuotu viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana. Koska laitos on museo, ei sieltä aina haluttua elokuvaa heru, vaikka sellainen katalogista löytyisikin.

Elokuvien etsiminen ja tuominen kankaalle on monimuotoista ja joskus monimutkaista puuhaa. Kukin näytöksistämme on saanut alkunsa yksittäisen jäsenen ajatuksen siemenestä, josta yhdessä olemme muokanneet jotain laadukasta, jotain erityistä – elokuvatapahtuman. Me monroelaiset olemme aina ja alati avoimia kohtaamaan uusia ideoita, ja ennen kaikkea, ihmisiä.

Midsommar - loputon yö
Nordisk Film (FI-Cinema)

Midsommar - loputon yö

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa
  • Sisältää seksiä
  • Voi aihetuttaa ahdistusta

Alkukesän viileyttä lämmitellään juhannuksen alla roihuavin tulenlieskoin, kun Elokuvakerho Monroe juhlistaa keskikesää pakanallisella double bill -esityksellä: perjantaina 16.6 esitetään Niagarassa moderni klassikko, Ari Asterin Midsommar (2019) ja lauantaina Robin Hardyn vieläkin klassisempi The Wicker Man - Uhrijuhla (1973) . Kaksipäiväinen tapahtuma sisältää elokuvanäytösten ohella keskustelua, näytöstä edeltävän alustuksen ja ehkä hieman aiheeseen kuuluvaa musiikkiakin! Teemanmukainen pukeutuminen sallittu. Liput myynnissä nyt!

***

Muutama kuukausi sydäntäsärkevän perhetragedian jälkeen, yhä toipuva Dani (suurenmoinen Florence Pugh ) jättää Yhdysvallat taakseen ja lähtee etääntyneen poikaystävänsä kanssa reppuretkelle juhannusta viettävään Ruotsiin. Pariskunnan ystäviin kuuluva Pelle esittelee heille ja muille matkalaisille kotikontunsa, ikiaikaista pakanauskontoa harjoittavan sydämellisen kultin, jolle ättestupa on bara normal aktivitet . Perheensä menettänyt Dani tuntee erityistä vetoa kommuunin yhteisölliseen henkeen, mutta voiko hän koskaan ottaa perinteiden syvällisimpiä puolia omakseen?

Midsommarissa elokuvantekijä Ari Aster lunastaa esikoisensa Hereditaryn asettamat lupaukset. Loistavalla tekniikalla ohjattu kertomus kasvattaa ihon alle ryömivää tunnelmaa yleiskuvasta yksityiskohtaan tarkentaen. Genren luonteelle ominaisen eksploitatiivisen yleisömanipuloinnin taustalla kehittyy koskettava teema perheeseen kuulumisen perustarpeesta – hinnalla millä hyvänsä.

Midsommar ei ole vain loistava kauhuelokuva, se on loistava elokuva.

- Elokuvakerho Monroe

The Wicker Man
Pirkanmaan Elokuvakeskus

The Wicker Man

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Sisältää väkivaltaa
  • Sisältää seksiä
  • Voi aihetuttaa ahdistusta

Alkukesän viileyttä lämmitellään juhannuksen alla roihuavin tulenlieskoin, kun Elokuvakerho Monroe juhlistaa keskikesää pakanallisella double bill -esityksellä: perjantaina 16.6 esitetään Niagarassa moderni klassikko, Ari Asterin Midsommar (2019) ja lauantaina Robin Hardyn vieläkin klassisempi The Wicker Man - Uhrijuhla (1973). Kaksipäiväinen tapahtuma sisältää elokuvanäytösten ohella keskustelua, näytöstä edeltävän alustuksen ja ehkä hieman aiheeseen kuuluvaa musiikkiakin! Teemanmukainen pukeutuminen sallittu. Liput myynnissä nyt!

***

Jossain Britannian rannikolla on saari, missä pakanalliset menot jatkuvat, elinvoimaiset laulut raikuvat ja eksentrinen lordi Summerisle (Christopher Lee!) johtaa merkillisiä riittejä. Saarella on kuitenkin kadonnut tyttö. Vai onko? Asiaa lähtee selvittämään kirkasotsainen uskovainen poliisimies, joka joutuu tytön katoamista suuremman mysteerin jäljille… 

Elokuvakerho Monroe ylpeänä esittää: Uhrijuhla (1973)! Kehräsaaren kesäkuisessa illassa koetaan hurmiollisia hetkiä, kun karnevalistinen kauhuseikkailu Uhrijuhla (Wicker Man) esitetään elokuvateatteri Niagarassa. Teos äänestettiin vuonna 1999 sadan parhaimman brittielokuvan joukkoon ja syystä. Jo viidenkymmenen vuoden ajan kauhuelokuvayleisöä ihastuttanut elokuva on jäljittelemätön mestariteos, jonka maailmankuva ei alistu mustavalkoisuuksille. Vastakkain ovat kulttuuri ja luonto, pakanallisuus ja pidättäytyneisyys.

- Elokuvakerho Monroe

Näytä ostoskori