Markku Lehmuskallion maailmat

Tampereella 27.5. - 29.7.2024

Arthouse Cinema Niagarassa esitetään laaja sarja Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin ohjaamia elokuvia toukokuun lopusta aina heinäkuun loppuun saakka. Sarjaan sisältyy myös pienoisseminaari su 2.6. klo 15.00 alkaen, jolloin esitetään lyhytelokuva Tapiola (1974) ja Jussi-palkittu Seitsemän laulua tundralta (2000). Markku Lehmuskallio esittelee molemmat elokuvat ja tuottaja-ohjaaja Jouko Aaltonen pitää alustuksen Lehmuskallion elokuvien suhteesta kolonialismiin. Tapahtuman lopuksi Jouko Aaltonen keskustelee Markku Lehmuskallion kanssa ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Viime vuoden marraskuusta tämän vuoden helmikuulle Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVI) esitti teatterissaan Kino Reginassa Lehmuskallion elokuvien retrospektiivin joka sisälsi myös päivän kestäneen seminaarin. Giron Filmi Oy ja Pirkanmaan elokuvakeskus ovat digitoineet Lehmuskallion 15 elokuvaa ja viimeisen vuoden aikana nämä elokuvat ovat olleet elokuvateattereiden ohjelmistoissa. Alkukesän aikana järjestetään kiertue-esitelmänäytöksiä Tampereeen lisäksi Lahdessa ma 27.5. (Kino Iiris), Karkkilassa ke 29.5. (Kino Laika), Ylistarossa la 1.6. (Matin Tupa) ja Helsingissä ma 3.6.(Cinema Orion).

Elokuvaohjaaja Markku Lehmuskallio täytti 31.12.2023 85 vuotta. Raumalla syntynyt Markku Lehmuskallio on suomalaisen elokuvan jätti. Hän on ohjannut, tuottanut, kuvannut, käsikirjoittanut, leikannut, äänittänyt lukuisia merkkiteoksia. Hänen filmografiassaan on yli 30 elokuvaa. Elokuvaamisen Lehmuskallio aloitti jo 1960-luvun puolivälissä oman metsänhoitajatyönä ohessa. Ensimmäisen ammattimaisen lyhytelokuvansa hän ohjasi vuonna 1974 ja työ jatkuu edelleen. Elokuvaura on kestänyt siis lähes 60 vuotta. Hänen elokuvansa käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta monin eri tavoin ja useissa eri maailmankolkissa. Hänen elokuviaan on esitetty joka puolella maailmaa festivaaleilla, televisiossa, erikoisnäytöksissä ym. Markku Lehmuskallio on yksi niistä suomalaisista elokuvantekijöistä, joka todella tunnetaan ja jota arvostetaan maailmalla. Sakari Toiviainen kirjoittaa Lehmuskalliota käsittelevässä kirjassaan

Kadonnutta paratiisia etsimässä: "Suomalaisten elokuvantekijöiden joukossa Lehmuskallio on ainutlaatuinen: Hän kulkee omaa tietään valtavirtojen ulkopuolella, toteuttaa persoonallista näkemystään ja on kansainvälisesti arvostettu elokuvataiteilija. Kysymys on Ihmisen ja luonnon välisen tasapainon menetyksestä, pienten ihmisten ja pienten kansojen perinteiden, kielen ja elinkeinojen murenemisesta valtakulttuurin ja globaalin markkinatalouden puristuksessa. Hänen tuotantonsa on jo vuosikymmeniä osoittanut mihin suuntaan maailma on menossa, ja elokuvat ovat tässä ilmastonmuutoksen ja etnisten ristiriitojen maailmassa yhä ajankohtaisempia"

Arthouse Cinema Niagaran ohjelma su 2.6. klo 15.00:
Lyhytelokuva: TAPIOLA
Jouko Aaltosen luento: Markku Lehmuskallion elokuvien suhde kolonialismiin
Markku Lehmuskallio esittelee pitkän elokuvan SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA
Elokuva: SEITSEMÄN LAULUA TUNDRALTA
Jouko Aaltonen haastattelee Markku Lehmuskalliota hänen urastaan, yleisökommentit ja kysymykset.


ARTHOUSE CINEMA NIAGARA - MARKKU LEHMUSKALLION MAAILMAT

Liput 8€ (su 2.6. 10€).
Kuuden valinnaisen elokuvan sarjalippu: 24€ (vain Niagaran kassalta)

 

Ma 27.5. klo 19.15  Korpinpolska (1980) -S- 76 min
To 30.5. klo 19.15  Anna (1997) -S- 58 min + alkukuvana Minja (2014) -S- 16 min
Su 2.6. klo 15.00  Seitsemän laulua tundralta (2000) -S- 90 min + alkukuvana Tapiola (1974) -S- 18 min 
Pienoisseminaari! Ohjaaja Markku Lehmuskallio paikalla keskustelemassa tuottaja-ohjaaja Jouko Aaltosen kanssa.
Ma 3.6. klo 19.15  Poron hahmossa pitkin taivaankaarta (1993) -K7- 92 min
To 6.6. klo 19.15  Kadotettu paratiisi (1994) -K7- 112 min
Ma 10.6. klo 19.15  Jäähyväisten kronikka (1995) -S- 90 min
Ma 17.6. klo 19.15  Skierri, vaivaiskoivujen maa (1982) -S- 115 min
To 20.6. klo 19.15  Inuksuk (1998) -S- 97 min
To 27.6. klo 19.15  Sininen imettäjä (1995) -S- 99 min
Ma 1.7. klo 19.15  Uhri, elokuva metsästä (1998) -S- 56 min
To 4.7. klo 19.15  Fata Morgana (2005) -S- 59 min
Ma 8.7. klo 19.15  Nedarma - Matka (2007) 78 min
To 11.7. klo 19.15  Jumalan morsian (2003) -S- 75 min
Ma 15.7. klo 19.15  Yksitoista ihmisen kuvaa (2012) -S 79 min
To 18.7. klo 19.15  Pyhä (2016) -S- 74 min
Ma 22.7. klo 19.15  Pudana, sukunsa viimeinen (2010) -S- 81 min
To 25.7. klo 19.15  Tsamo (2015) -K7- 92 min
Ma 29.7. klo 19.15  Anerca, elämän hengitys (2021) -K7- 87 min

 

Inuksuk
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Inuksuk

  • Sallittu kaikenikäisille

Skierrin (1982) tapaan Markku Lehmuskallion neljäs pitkä elokuva Inuksuk on kuvaus pohjoisesta vähemmistökulttuurista, tällä kertaa eskimoiden eli inuitien maailmasta, nähtynä ja koettuna valtakulttuurin edustajan kautta. ”Kun kuvasin Skierriä Lapissa”, Lehmuskallio kertoi, ”jouduin tutustumaan erääseen vähemmistökulttuuriin ja opin näkemään monia asioita uudella tavalla. Itse asiassa olen vasta Inuksukissa pystynyt käyttämään asioita, jotka opin Skierriä tehdessäni saamelaisilta.” (Aamulehti 7.2.1988).

Inuksuk on inuitien kieltä ja tarkoittaa kivestä rakennettua ihmistä muistuttavaa patsasta, jollaisia eskimot käyttävät karibujen metsästyksessä. Lehmuskallio käynnisti elokuvansa työnimellä ”Paluu paratiisiin”, toisena käsikirjoittajana Sinisen imettäjän (1985) yhteistyökumppani, puolankalainen taiteilija Niilo Hyttinen, joka kirjoitti mm. elokuvan päiväkirjaosuudet. Alkuperäisenä ajatuksena oli elokuva ”arktisen luonnon tutkijasta, mahdollisimman neitseellisen perusluonnon tutkijasta. Taustana on idea eräänlaisesta paratiisista, joka on sivilisaation vaikutuksen ulkopuolella.” (Turun Sanomat 2.2.1988).

Inuksuk kuvattiin pääasiassa Kanadassa, Hudsonin lahden länsipuolella arktisissa olosuhteissa. ”Kylmyys oli enimmäkseen armotonta ja karsi pois kaiken kikkailun”, Lehmuskallio kertoi. ”Halusin tarkoituksellisesti valita ympäristön, joka ei ole ulkoisesti dramaattinen. Tundralla vain ihminen rikkoo horisontin. Maiseman ulkoinen muuttumattomuus on elokuvan idean kannalta tärkeää: olen yrittänyt siinä tehdä näkymättömän näkyväksi, kuvata kuinka paratiisi ja helvetti ovat lopulta aivan samassa paikassa, ihmisessä itsessään.” (AL 7.2.1988). Kuvausmatkoja tehtiin kaikkiaan kolme toisella matkalla sattuneen kameravirheen takia. Elokuva jälkiäänitettiin kokonaisuudessaan Suomen elokuvasäätiössä

Sininen imettäjä
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Sininen imettäjä

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuva kertoo Joel Strömmistä, taidemaalarista. Joel on kuuromykkä ja hän ilmaisee itseään kuviensa kautta. Joel asuu vanhempiensa pientilalla Kainuussa. Hän auttaa isäänsä talonpitoon kuuluvissa jokapäiväisissä töissä. 

Joelin isä on umpioitunut pientilan arkipäivään, elannon hankkimiseen. Hän ei ymmärrä poikansa palavaa halua maalata ja pitää Joelin maalaustyötä voimien tuhlauksena, turhana.   

Joelin äiti on poikansa suhteen myötämielisempi ja toimii viestinvälittäjänä isän ja pojan välillä. 

Joelilla ja naapuritalon tyttärellä on rakkaussuhde, jota tyttären äiti ei ymmärrä. Miten Joel pystyy elättämään itsensä sitten kun hänen vanhempansa ovat siirtyneet ajansta ikuisuuteen? 

Joelilla on oma sisäinen maailmansa, oma todellisuutensa, jossa muille näkymättömät muusat ohjaavat Joelia hänen taiteilijapolullaan. 

Miksi elokuvan nimi on Sininen imettäjä ? 

Kun ihminen syntyy maailmaan niin synnyttäjä, lapsen äiti siirtää imettäjänä elinvoimaa lapseensa. Aluksi lasta ympäröivä maailma on hoivaava. Sitten lapsi kasvaa ja varttuu ja tulee tietoiseksi itsestään. Hän kohtaa maailman joka on joko lämmin tai kylmä. Sinisessä imettäjässä  se on kylmä. 

Uhri, elokuva metsästä
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Uhri, elokuva metsästä

  • Sallittu kaikenikäisille

Markku Lehmuskallion ajatuksia elokuvasta:

Olemme kuvanneet Anastasia Lapsuin kanssa dokumenttielokuvan selkup-perheen elämästä. Selkupit ovat metsästäjä- ja kalastajakansaa. He elävät länsi-Siperiassa, Taz-joen vesistön latva-aluella. Pohjoisia selkupeja on noin tuhat henkilöä.

Metsä.

Matkustan kamerani kanssa Suomesta, metsien maasta selkupien maahan, metsien maahan. Matkustan metsästä metsään.

Kotimaani metsä ei ole enää metsä. Metsä on muuttunut Suomessa ihmisen muokkaamaksi puupelloksi, jolta niitetään sato puunjalostusteollisuuden tarpeisiin.

Selkupien metsä on edelleen metsä. Ihminen ottaa puun kun tarvitsee, ampuu metsän eläimen kun tarvitsee, pyydystää kalan kun tarvitsee. Selkup tuntee metsänsä, se on hänen kotinsa ja ruoka-aittansa.

Elämää metsässä.

Asun kamerani kanssa selkupin kodassa, muutan hänen kanssaan kotapaikkaa, elän hänen elämäänsä, syön hänen ruokaansa ja kuuntelen hänen metsänsä ääniä.

Kaikki on tuttua, tulenhan metsien maasta, mutta kuitenkin erilaista.

Suomessa ihmisen ja metsän side on taloudellinen, laskelmoiva.

Selkupinkin suhde metsäänsä on taloudellinen, metsästä hän saa toimeentulonsa.

Sosialistinen maailmankuva yritti kitkeä ja kitki selkupien mytologisen metsäsuhteen, metsä tyhjeni hengistä mutta jotain jäi jäljelle.

Selkup kuuntelee metsän ääniä ja lukee metsämaahan ilmestyneitä jälkiä, metsässä ei tapahdu mitään hänen tietämättään. Metsän tunteminen on hänelle elämisen ehto.

Elämä metsässä on samanlaista kuin elämä missä muualla tahansa. Aamulla ihminen herää ja aloittaa päivän askareensa ja illalla hän menee väsyneenä levolle.

Niin tapahtuu kaikkialla maailmassa, aavikoilla, vuoristossa, kaupungeissa.

Selkupmiehen työ on hankkia ruoka kotaan ja naisen työ on valmistaa se ja huomen on samanlainen ja ylihuomen.

Kamera.

Kamera tallentaa vain sen hetken jolloin se käy. Kun kuvaan ansaansa kokevan selkupnuorukaisen, tunnen samalla kuvaavani jotain mikä ei näy kuvassa. Aistin kuvassa sukupolvien jatkumon, perinteen muuttumattomuuden. Ansaansa kokevassa selkupnuorukaisessa astelee hänen isänsä ja esi-isänsä mutta missä astelee aikanaan selkupnuorukaisen syntymätön poika? Sitä me emme tiedä, me voimme vain arvata.

Selkupnuorukaisen äiti istuu kodassa ja paikkaa poikansa rikki menneitä housuja.

Ommellessaan hän laulaa. Laulun me kuulemme ja ompelevan äidin me näemme. Meille käännetään hänen laulunsa sanat mutta mitä sanat todella tarkoittavat, sen ymmärtää vain selkup.

Kohtaaminen.

Selkupit eivät elä umpiossa. Kyläyhteisössä käydessään he tapaavat ihmisiä ja kuulevat sanomia.

Kylässä he katselevat televisiota ja näkevät kuvia heitä ympäröivästä maailmasta.

He tulkitsevat näkemäänsä samoin kuin mekin, kukin oman maailmankuvansa mukaisesti,

Fata Morgana
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Fata Morgana

  • Sallittu kaikenikäisille

Fata Morgana elokuvan työprosessi oli vaikea. Meistä tuntuu, että Fata Morgana elokuvan kulkema tie on perin samankaltainen kuin tsuktsien kulkema tie, tsuktsien josta elokuva kertoo.

Kuvasimme elokuvamme Pietarissa ja käytimme elokuvakerronnassa runsaasti arkistomateriaalia, toisten kuvaamaa ja itse kuvattua.

Ihminen, asuu hän tsuktsien niemimaalla tai Suomessa, ei voi itsenäisesti hallita elämänsä suuntaa, vaan korkeampi voima viitoittaa hänelle kuljettavaksi osoitetun tien. Tsuktsien elämän suunnalle ratkaisevaa oli Venäjän luopuminen Alaskasta vuonna 1867. Tsuktsien niemimaalle saapui joukottain amerikkalaisia valaanpyytäjiä, jotka harjoittivat turkiskauppaa ja muuttivat tsuktsien perinteistä arvomaailmaa. Venäjän vallankumous karkoitti amerikalaiset kauppamiehet ja asetti uuden tienviitan tsuktsien elämälle.

Fata Morgana elokuvassa Kymyrultyne, "Yksinäinen mato", venäläiseltä nimeltään Idea Vladimirovna Kulikova, kertoo tsuktsien kulkeman tien kansan mytologisesta menneisyydestä tähän päivään.

Nedarma - Matka
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Nedarma - Matka

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuvan nimi on Nedarma - Matka. Nedarma on nenetsin kieltä ja tarkoittaa päättymätöntä matkaa. Nedarma sana on käännetty suomeksi sanalla matka. Suomenkielen sana matka on suppeampi ilmaisu elokuvan kertomasta matkasta kuin nenetsinkielen sana nedarma.

Elokuva kuvaa ihmisen elämän pituista matkaa ja päättymätöntä matkaa.

Nenetsit ovat poropaimentolaisia ja he ovat aina matkalla mutta myös aina kotona. Nenetsien lailla kaikki ihmiset ovat alati matkalla solun jakautumisesta aina ruumiin lahoamiseen saakka.

Tundran nenetsi ei vaella matkaansa yksin, hänen matkaansa varjelevat hänen oma tähtensä taivalla ja Jaminja niminen naisjumala, jumala joka on luonut maailman.

Elämä täällä

on vain kuin vedessä

kuun kuvajainen

Otat sen kämmenelle

Kummeksut: onko sitä?

Tsurayuki

Jumalan morsian
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Jumalan morsian

  • Sallittu kaikenikäisille

Sokea nenetsityttö Ilne pyytää vanhaa naista kertomaan hänelle tarinansa. Yksinäinen vanhus on nimeltään Sjarda, oikeammin Numd Sjarda, Jumalan morsian. Jo ennen syntymäänsä hänet luvattiin puolisoksi Taivaalliselle aviomiehelle. Jamalin niemimaan tundralla kuvattu Jumalan morsian on kuvaus nenetsien elämänmenosta, tavoista ja uskomuksista, ja ennenkaikkea yhden naisen elämänpituisesta kohtalosta jäädä yksin. Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion ohjaama Jumalan morsian on kertomus maailmasta, joka elää luonnon ehdoilla ja vuodenaikojen rytmiä kunnioittaen. Kun nenetsinaisen synnytys pitkittyy, haetaan paikalle shamaani, joka ennustaa vielä syntymättömän lapsen tulevaisuuden. Lapsi on omistettava jumalalle, Numille, seitsemännen taivaan isännälle. Seitsenvuotiaana lapsi on vietävä pyhälle Hynngarte-kukkulalle, jossa jumalpuoliso ilmestyisi hänelle. Ennen 28. ikävuotta ei kellään kuolevaisella miehellä olisi lupaa kajota Sjardaan.

Elämä tundralla on ankaraa, ja yksinäisyyteen tuomitun naisen kohtalo on korostetun karu. Ikäväänsä lievittääkseen Sjarda rikkoo valansa ja lupautuu vanhan miehen toiseksi vaimoksi. Viereisen kodan nuorukainen Njarja Jevai kiinnostaa Sjardaa enemmän kuin vastenmielinen, lähentelevä vanhus. Rakastunut nainen muuttaakin nuoren miehen kotaan. Lapsettomuus erottaa lopulta rakastavaiset, ja Sjarda oivaltaa luopuneensa lapsistaan maallisen hyvän vuoksi. Naisen kohtalona on katsoa vierestä, kuinka hänen rakkaansa uusi vaimo synnyttää lapsen – sokean Ilnen tulevan isän.

Yksitoista ihmisen kuvaa
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Yksitoista ihmisen kuvaa

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuva ”Yksitoista ihmisen kuvaa” tarkastelee ihmistä kallioon uurrettujen ja maalattujen kuvien kautta. Elokuva ei tutki kalliokuvia arkeologin tai taidehistorioitsijan silmin, elokuva katsoo kalliokuvia ihmisen kuvana. Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä sanat ihmisen kuva?

Ihminen hakkaa, uurtaa tai maalaa kuvan kallioon. Kuva esittää ihmistä itseään, eläintä tai jotakin, mitä me tämän ajan ihmiset emme pysty hahmottamaan. Tekemänsä kuvan kautta ihminen kertoo itsestään, ajattelustaan ja maailmankuvastaan, samoin kuin me, tämän elokuvan tekijät kerromme elokuvallamme itsestämme.

Kalliokuvat ovat maailmanlaajuinen galleria, peili, jonka heijastuksesta on mahdollista tutustua ennen meitä eläneisiin sukupolviin, heidän ajatteluunsa, ihmiseen itseensä.

Mitä me tiedämme oman sukukuntamme alkuaikojen ajattelusta?

Me tiedämme vain sen mitä kalliokuvat kertovat. Kuvia kalliossa, kieltä, mutta ei sanoja.

Pyhä
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Pyhä

  • Sallittu kaikenikäisille

Pyhä on maallisen vastakohta. Se mitä ihmiset pitävät pyhänä ei ole ilmiöiden tai asioiden ominaisuus vaan kokijan näkökulma.

Pyhän historia on kaiketi yhtä vanha kuin ihmisen puhuma kieli, sillä pitää olla kieli, jolla voi puhua olemisesta ja määritellä pyhä.

Ihmisen on täytynyt jotenkin selvittää itselleen valon ja pimeyden ja olemassaolonsa mysteeri ja kysyä, onko elämä vain tämä lyhyt hetki epätietoisuuden ja tyhjiin raukeamisen välillä?

Me olemme uskovaisia kaiken sen edessä, mitä emme tunne ja mistä emme ole varmoja ja me olemme uskovaisia kaiken sen edessä, mikä meille on pyhää.

Elokuvan lähestymiskulmat pyhään ovat: Ihminen, Maa, Valta, Temppeli ja Äiti.

Pudana, sukunsa viimeinen
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Pudana, sukunsa viimeinen

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuvan pohjana on Anastasia Lapsuyin tekemä haastattelu Jamalin niemimaalla, Panajevskin kylässä vuonna 1991. Hän nauhoitti Nadezhda Anibajevnan kertomuksen omasta elämästään.

Elokuva ”Pudana, sukunsa viimeinen” on kertomus vähemmistökulttuuriin kuuluvan lapsen muutamasta koulupäivästä sisäoppilaitoksessa.

Sisäoppilaitokset ovat olleet ja ovat edelleen monelle lapselle painajaismainen kokemus. Pieni lapsi joutuu kohtaamaan maailman, josta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Lapsi kohtaa valtakulttuurin ohjauksen ja vähemmistökulttuureiden väliset jännitteet, rasismin.

Valtakulttuuri pyrkii muovaamaan ihmisiä kaltaisekseen kaikkialla maailmassa, niin Suomessa kuin muuallakin. Sisäoppilaitoksesta selvittyään ihminen jouttuu välitilaan. Hän ei ole enää se ihminen, mikä oli tullessaan sisäoppilaitokseen, eikä hänestä ole tullut sitä miksi hänet on yritetty sisäoppilaitoksessa kasvattaa.

Elokuvassa ”Pudana, sukunsa viimeinen” maailma koetaan Njeko nimisen metsänenetsitytön kautta. Njeko asuu isänsä ja mummonsa kodassa, eläen heimonsa perinteistä elämää.

Njekon äiti on ollut vuosia keuhkotautiparantolassa.

Perhe kuulee uutisen, lapsia kerätään kouluun! Njekon perhe pakenee koulua syvemmälle erämaahan.

Samaani, Njekon tädin aviomies ennustaa Njekon näkevän punaisen unen. Unen nähtyään Njekon on tultava hänen luokseen.

Njekon äiti pääsee kotiin keukotautiparantolasta ja kouluviranomaiset tuovat äidin kotikodalle ja samalla vievät Njekon sisäoppilaitokseen.

Sisäoppilaitoksessa Njeko näkee punaisen unen ja karkaa koulusta ikäisensä pojan kanssa. Karkulaisia ajetaan takaa. Molemmat karkulaiset pääsevät onnellisesti kotiinsa mutta lopulta kouluviranomaisten pitkä koura tavoittaa Njekon ja hänet palautetaan sisäoppilaitokseen.

Njeko sopeutuu ja hänestä tulee neuvostokansalainen.

Tsamo
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Tsamo

  • Sallittu kaikenikäisille

Elokuva TSAMO käsittelee ihmisen ulkopuolisuutta ja identiteettiä. Tapahtumat kerrotaan Tsamo-nimisen tyttölapsen näkökulmasta. Tsamo syntyy vuonna 1854 Kenain niemimaalla Alaskassa orjaksi otetun tlinglit-naisen tyttäreksi. Tuona aikana Alaskaa hallinnoi venäläis-amerikkalainen kauppayhtiö. Tsamon syntymän aikana Venäjän Imperiumin itäisin hallintoalue on Alaska ja läntisin Suomen suurruhtinaskunta.

Vuonna 1961 kauppayhtiötä palveleva suomalainen insinööri ostaa intiaanipäälliköltä 8- vuotiaan Tsamon. Kaupasta on säilynyt kauppakirja allekirjoittajineen sekä kauppahinta. Tsamo on lapsi, joka aluksi joutuu eroon omasta kansastaan ja sitten omasta maastaan ja joutuu lopuksi vieraalla maalla ihmisten oudoksumaksi heittopussiksi. Tsamo suojautuu ulkoisilta muutoksilta turvautuen oman kulttuurinsa uskomusmaailmaan. Sinne hän pakenee ja se on hänelle suoja elämän kohtaloissa.

Jokainen ihminen syntyy tiettyyn perheeseen, sukuun ja kulttuuriin ja sen myötä omaksuu maailmankuvansa. Tsamo syntyy merestä elantonsa saavan tlinglit-intiaaniyhteisöön ja omaksuu kansansa maailmankäsityksen. Näemme Tsamosta kertovan elokuvan yksinkertaisena, konstailemattomana kuvien sarjana, myyntitapahtumasta identiteetin lopulliseen särkymiseen saakka. Elokuvan yleisilme on arkinen ja se kuvaa maailmaa, jossa kaikki elokuvassa mukana olevat ihmiset haluavat Tsamon parasta. He haluavat muuttaa hänet kaltaisekseen. Elokuvan nimi on TSAMO , mutta yhtä hyvin elokuvan nimi voisi olla HYVÄ TAHTO. - Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsuy

Anerca - elämän hengitys
Pirkanmaan Elokuvakeskus

Anerca - elämän hengitys

Anerca, Breath of Life

  • Sallittu kaikenikäisille
  • Voi aihetuttaa ahdistusta

Vision du Reel- festivaaleilla 2020 -Jury Prize Région du Nyon -Most innovative feature film (10.000 CHF)- palkittu elokuva!

Elokuva kertoo pohjoisella napapiirillä Suomen, Ruotsin, Norjan, Grönlannin (Tanska), Kanadan, Alaskan (Yhdysvallat) ja Venäjän valtioiden rajojen sisäpuolella elävistä alkuperäiskulttuureista. Nämä kulttuurit eivät ole näitä rajoja piirtäneet. Oikeuksia on loukattu. Esi-isiltä peritty elämäntapa on pääosin nujerrettu, mutta ihmisten sisäistä maailmankuvaa ei ole onnistuttu tuhoamaan, ei ainakaan vielä.

Anerca on elokuva arktisen alueen alkuperäiskansojen hengityksestä. Hengitystä on kahdenlaista, on elämää ylläpitävää hengitystä ja olemassa oloa ilmaisevaa hengitystä.

Inuiittien kielessä runon synnyttämistä merkitsevä sana on sama sana kuin sana hengittää. Sana on johdannainen sanasta anerca. Anerca merkitsee sielua, elämän hengitystä. Kun henkilö, yhteisö tai kansa hengittää olonsa riemua tai tuskaa, se ilmituo jotain, joka on irti arkipäivästä tai on syvällä arkipäivässä ja, joka on hengittäjälle tärkeätä, se on elämän hengitystä. Elokuvassa Anerca arktiset kansat hengittävät.

Näytä ostoskori