Inuksuk

Skierrin (1982) tapaan Markku Lehmuskallion neljäs pitkä elokuva Inuksuk on kuvaus pohjoisesta vähemmistökulttuurista, tällä kertaa eskimoiden eli inuitien maailmasta, nähtynä ja koettuna valtakulttuurin edustajan kautta. ”Kun kuvasin Skierriä Lapissa”, Lehmuskallio kertoi, ”jouduin tutustumaan erääseen vähemmistökulttuuriin ja opin näkemään monia asioita uudella tavalla. Itse asiassa olen vasta Inuksukissa pystynyt käyttämään asioita, jotka opin Skierriä tehdessäni saamelaisilta.” (Aamulehti 7.2.1988).

Inuksuk on inuitien kieltä ja tarkoittaa kivestä rakennettua ihmistä muistuttavaa patsasta, jollaisia eskimot käyttävät karibujen metsästyksessä. Lehmuskallio käynnisti elokuvansa työnimellä ”Paluu paratiisiin”, toisena käsikirjoittajana Sinisen imettäjän (1985) yhteistyökumppani, puolankalainen taiteilija Niilo Hyttinen, joka kirjoitti mm. elokuvan päiväkirjaosuudet. Alkuperäisenä ajatuksena oli elokuva ”arktisen luonnon tutkijasta, mahdollisimman neitseellisen perusluonnon tutkijasta. Taustana on idea eräänlaisesta paratiisista, joka on sivilisaation vaikutuksen ulkopuolella.” (Turun Sanomat 2.2.1988).

Inuksuk kuvattiin pääasiassa Kanadassa, Hudsonin lahden länsipuolella arktisissa olosuhteissa. ”Kylmyys oli enimmäkseen armotonta ja karsi pois kaiken kikkailun”, Lehmuskallio kertoi. ”Halusin tarkoituksellisesti valita ympäristön, joka ei ole ulkoisesti dramaattinen. Tundralla vain ihminen rikkoo horisontin. Maiseman ulkoinen muuttumattomuus on elokuvan idean kannalta tärkeää: olen yrittänyt siinä tehdä näkymättömän näkyväksi, kuvata kuinka paratiisi ja helvetti ovat lopulta aivan samassa paikassa, ihmisessä itsessään.” (AL 7.2.1988). Kuvausmatkoja tehtiin kaikkiaan kolme toisella matkalla sattuneen kameravirheen takia. Elokuva jälkiäänitettiin kokonaisuudessaan Suomen elokuvasäätiössä