Trains

"Trains" begins with a quote by Franz Kafka: "There is plenty of hope. An infinite amount of hope. But not for us." These words hang like a dark cloud over this found footage documentary, which creates a collective portrait of people in 20th-century Europe, capturing their hopes, desires, dramas, and tragedies. Powerful scenes showing steam locomotives and railway carriages during the assembly seem to celebrate human ingenuity and labor. People dressed in festive clothes embark on a train journey. But these joyful scenes soon give way to military transport: soldiers are deployed to the front line – quickly followed by the evacuation of civilians, a procession of emaciated prisoners of war, and soldiers after amputations. Times change, the pattern repeats. The archival material in this wordless film evokes the inevitable cycle of wonder and destruction, beauty and bitterness. The image of a tangle of railway tracks and switches raises the unavoidable question: Which route will humanity choose?

"Junat" alkaa Franz Kafkan lainauksella: "On paljon toivoa. Loputon määrä toivoa. Mutta ei meille." Nämä sanat roikkuvat kuin tumma pilvi tämän found footage -dokumentin yllä, joka luo kollektiivisen muotokuvan 1900-luvun Euroopan ihmisistä vangiten heidän toiveensa, halunsa, draamansa ja tragediansa. Höyryvetureiden kokoonpanoa kuvaavat kohtaukset tuntuvat juhlivan ihmisen kekseliäisyyttä ja työtä. Juhla-asuihin pukeutuneet ihmiset lähtevät junamatkalle. Mutta nämä iloiset kohtaukset antavat pian tilaa sotilaskuljetuksille: sotilaat siirretään etulinjalle – ja heidän perässään seuraa nopeasti siviilien evakuointi, riutuneiden sotavankien ja amputoitujen sotilaiden kuljetukset. Aikakaudet vaihtuvat, kaava toistuu. Arkistomateriaali tässä sanattomassa elokuvassa tuo esiin väistämättömän kiertokulun, jossa toistuvat ihailu ja tuho, kauneus ja katkeruus. Kuva raiteiden ja vaihteiden sekamelskasta herättää väistämättömän kysymyksen: Minkä reitin ihmiskunta valitsee?